Etsimme hoiva- ja päiväkotikiinteistöille sopivia tontteja. Tarjoamme elinkaarensa päähän tulleille kiinteistöille investointivapaan Hyvän olon -ratkaisumallin.
Onko kunnassasi tai kaupungissasi on elinkaarensa päähän tullut palvelukiinteistö, joka ei ole enää käytössä vaikkapa sisäilmaongelmien vuoksi? Meillä Tikakoskella on tarjota oivallinen ratkaisu!
Otamme kokonaisuudessaan vastuullemme vanhan kiinteistön purkamisesta aiheutuneet kustannukset. Rakennamme tilalle uuden, viihtyisän ja muunneltavan palvelukiinteistön, joka vastaa kunnan tarpeita. Kiinteistö voi olla päivä- tai hoivakoti, koulu, kirjasto tai kuntosali, kauppa tai palvelukortteli, johon voidaan koota erilaisia palveluita. Tärkeintä kuitenkin on, että tuomme kuntaanne ne palvelut, mitä tarvitsette eniten.
Iso osa kuntien ja kaupunkien omistamista kiinteistöistä on rakennettu 1960- ja 70-luvulla. Osaa kiinteistöistä on hoidettu hyvin, ja ne ovat edelleen alkuperäisessä käytössään. Valitettavasti osa kiinteistöistä on kuitenkin tullut elinkaarensa päähän korjausvelan ollessa suuri. Kun vanhalle kiinteistölle ei ole löytynyt uutta elämää, useassa tapauksessa kunnille on edullisempaa purkaa kiinteistö pois.
Case Salo
Rakennamme parasta aikaa Saloon hoivakotikiinteistöä, jossa olemme purkaneet kunnan vanhan päiväkotikiinteistön pois uuden rakennuksen alta. Salon kaupungille ja alueen ikääntyvälle väestölle olennaista on uuden hoivakiinteistön sijainti, liikenneyhteydet ja saavutettavuus. Ikääntyvien palveluiden tulisi sijaita rollaattorietäisyyden päässä keskustan palveluista.
Vanhan päiväkodin purkutyöt käynnistyivät elokuun lopussa. Purku on sujunut arvioitua nopeammin, joten pääsemme pian käynnistämään maanrakennustyöt tontilla. Kun suunnitelmat ovat valmiit, pääsemme myös aloittamaan rakentamisen hieman aikataulusta edellä. Uusi palvelukiinteistö valmistuu syksyllä 2021 paikalliselle hoivapalveluyritykselle.
Salon esimerkin kautta voi helposti puhua tilanteesta, jossa kaikki osapuolet voittavat. Alueen ikääntyvät saavat uuden oman kodin ja hoivapaikkoja parhaalta paikalta ja paikallinen yrittäjä pääsee tarjoamaan palveluita. Kunta on säästänyt projektissa ison summan euroja, kun rahaa ei ole mennyt purkuun, kilpailutuksiin eikä uuden kiinteistön investointiin eli seiniin. Tikakoski kokeneena toimijana pääsee toteuttamaan uuden kiinteistön loistavalle paikalle kaupungin keskustaan.
Lähes jokaisessa Suomen kunnassa on elinkaarensa päähän tullut kiinteistö, jota ei kannata enää korjata. Me voimme auttaa sinua asiassa. Soita meille tai kutsu meidät kylään!
Helppoa ja vaivatonta rakentamista
Viimeisen kahden vuoden aikana kolmasosa yhtiömme kehittämistä hankkeista on lähtenyt liikkeelle siitä, että olemme ensin purkaneet vanhan pois alta ja sitten rakentaneet uuden tilalle. Mielestäni olemme onnistuneet tarjoamaan tällä huomattavaa säästöä Suomen kunnille.
Haluamme olla kunnille ja kaupungeille vaivaton rakentajakumppani, ja tahdomme tuoda palvelurakentamisen kentälle uudenlaista ajattelemisen ja toteuttamisen mallia. Meillä on vahva kokemus, johon voitte luottaa.
Usein uudisrakennus toteutetaan Avaimet käteen -palvelukonseptilla, jossa kokonaisuus on tehty tilaajalle mahdollisimman vaivattomaksi. Tämä tarkoittaa yhtä sopimusta ja tiedossa olevaa muuttopäivää. Yli sadan kohteen kokemuksella otamme vastuullemme koko projektin alkaen tontista valmiin kiinteistön luovutukseen. Järjestämme hankkeelle kotimaisen ja vastuullisen rahoituksen, rakennamme kohteen sekä vuokraamme valmiin kiinteistön palveluntuottajalle.
Kuulemme mielellämme lisää kaikenkokoisista tonteista. Ota rohkeasti yhteyttä meihin – se kannattaa!
Mukavaa alkanutta syksyä!