Tikakoskelle menestystä tontinluovutuskilpailuissa

Alkuvuonna olemme menestyneet hienosti tontiluovutuskilpailuissa ja voittaneet kaksi merkittävää kisaa – yhden Tampereella ja toisen Rovaniemellä. Tampereella pääsemme toteuttamaan Ranta-Tampellan päiväkotia. Ranta-Tampella sijaitsee keskeisellä paikalla Tampereen keskustan pohjoisreunalla, Näsijärven rannassa ja Tammerkosken suulla. Alue on merkittävä osa Tampereen kaupunkikuvaa Näsijärven suunnasta katsottuna.

Rakennamme alueelle arkkitehtonisesti korkealaatuisen, ympäristöön sulautuvan HYVÄN OLON -päiväkodin. Päiväkoti on kooltaan noin 1000 m2, ja se on tarkoitettu sadalle lapselle. Aloitamme rakentamisen syksyllä 2021. Päiväkoti valmistuu heinäkuussa 2022, ja operaattorina toimii yksityinen palveluntuottaja.

Pärjäsimme myös hienosti tontinluovutuskilpailussa Rovaniemellä, jonne pääsemme toteuttamaan Näsmäntien ikääntyvien palvelutalon. Rovaniemen kaupunki on valinnut hankkeen toteuttajaksi MVH-Asunnot Oy:n ja Rakennusliike Tikakosken.

Uudisrakennukseen valmistuvat kodinomaiset tilat 60 ikääntyvälle. Tavoitteena on kannustaa asukkaita mahdollisimman omatoimiseen ja laadukkaaseen elämään. Rakennuksen koko on noin 3720 m2. Aloitamme rakentamisen kevätkesällä 2022. Palvelutalo valmistuu vuoden 2023 loppuun mennessä, jolloin asukkaat pääsevät muuttamaan uuteen kotiinsa.

Näsmänkiepin palvelutalo