Tikakosken arvot – tarkastelussa innovatiivisuus

Viime blogini aloitti blogisarjan Tikakosken arvoista. Ensimmäisessä kirjoituksessani keskityin toimitusvarmuuteen. Nyt on toisen arvomme eli innovatiivisuuden vuoro.

Innovatiivisuus tarkoittaa meille Tikakoskella sitä, että hyödynnämme uusia innovaatioita rakennusten suunnittelussa ja toteutuksessa. Asiakkaamme voivat olla varmoja siitä, että olemme perillä rakennusalan uusimmista teknologioista.

Rakennusala muuttuu hurjaa vauhtia ja me haluamme pysyä mukana kouluttautumalla ja valmentamalla omia työntekijöitämme. Etsimme jatkuvasti uusia innovaatioita ja seuraamme aktiivisesti alan uusia tuulia kehittääksemme työtämme.

Parhaimmiksi havaitut käytännöt otamme käyttöön ja huolehdimme siitä, että myös kaikki työntekijämme osaavat hyödyntää niitä.

Innovatiivisuus toimii yrityksessämme arvona kahteen eri suuntaan:

Asiakkaiden suuntaan innovatiivisuus näkyy siten, että tutkimme uusia energiatehokkaita rakentamisratkaisuja. Kehitämme koko ajan tuotteita, jotka ovat asiakkaillemme parempia, meille tehokkaampia ja mahdollistavat pienemmän hiilijalanjäljen – meille kaikille.

Julkaisemme kevään 2019 aikana uuden terveen rakentamisen mallistomme, joka liittyy sekä päivä- että hoivakotirakentamiseen. Haluamme pyrkiä vastaamaan asiakkaidemme toiveisiin ja tarpeisiin uusilla rakentamisratkaisuillamme.

Meillä on vastuu kehittää toteuttamiamme tiloja, jotta ne vastaavat mahdollisimman hyvin loppukäyttäjän tarpeisiin – olipa kyseessä lapsi, aikuinen tai ikäihminen. Haluamme esimerkiksi kehittää tilojen käyttömukavuutta entisestään ja kantaa kortemme kekoon sillä saralla.

Sisäisesti innovatiivisuus näkyy siten, että työntekijät ja työnjohtajat osallistuvat koko työprosessiin ja sen kehittämiseen. Asiat ­– niin onnistumiset kuin oppimisen paikatkin – puretaan palavereissa ja jalkautetaan toimintaan.

Työntekijöidemme innovatiivisuuden kautta olemme muun muassa onnistuneet tehostamaan työmaan läpimenoaikaa. Työntekijät ovat kehittäneet yhdessä vaikkapa sellaisia elementtirakentamisratkaisuja, jotka ovat nopeuttaneet aikatauluja merkittävästi.

Innovatiivisuutta on mielestäni myös työturvallisuuteen liittyvä kehitys. Se lähtee pohjamudista eli siitä, miten asiat tehdään työmaalla paremmin ja turvallisemmin.

Rakennusala on jatkuvasti kehittyvä ala, joka vaatii sekä itsensä että organisaation säännöllistä arviointia, kehittämistä ja uusiutumista. Todellista innovatiivisuutta on mielestäni se, että uskallamme haastaa omia periaatteitamme ja toimintatapojamme.

Anssi Heinonen
toimitusjohtaja