Tikakoski ja Cibus allekirjoittivat kauppasopimuksen K-Marketin rakentamisesta Naantaliin

Rakennusliike Tikakoski on allekirjoittanut kauppasopimuksen Cibuksen kanssa K-Marketin rakentamisesta Naantaliin Luonnonmaan uudelle alueelle. Kohteen vuokralaisena toimii Kesko.

Kohteen rakentamistyöt ovat käynnistyneet. Uusi kauppakiinteistö valmistuu sopivasti ensi kesänä pidettäville Naantali 2022 Asuntomessuille.

Cibus on ollut erittäin tyytyväinen hankkeeseen. ”Valitsimme Tikakosken yhteistyökumppaniksi, koska halusimme joustavan ja ketterän kumppanin, jolla on pitkä ja laaja-alainen kokemus erilaisista rakennushankkeista. Yhteistyö on lähtenyt käyntiin erinomaisesti. Molemmilla osapuolilla on samanlainen ratkaisukeskeinen toimintatapa ja ketterä organisaatio, joten olemme byrokratian sijaan voineet keskittyä asiakkaidemme palvelemiseen. Toivomme pääsevämme jatkamaan yhteistyötä”, Cibuksen sijoitusjohtaja Lauri Tiensuu kertoo.

Rakennusliike Tikakoski toimii hankkeessa vastuullisena KVR-urakoitsijana ja hankkeen kehittäjänä. Vastaamme koko projektin Avaimet käteen -toteuttamisesta eli tontinhankinnasta, suunnittelusta ja rakentamisesta aina valmiin kohteen luovutukseen saakka.

Rakennusurakointi S. Tikakoski Oy on 1.8.2022 alkaen Vestera Oy.