Rakennusliike Tikakoski on ollut toteuttamassa useita Norlandia Päiväkoteja. Uusin niistä avautui elokuun alussa Siilinjärvelle.
Rakennusliike Tikakoski on toiminut rakennuttajana ja Hoivatilat Oy:n yhteistyökumppanina useissa päiväkotikohteissa, joissa Norlandia Päiväkodit toimivat.
– Osallistumme rakennushankkeeseen perustusten rakentamisesta siihen saakka, kun valmis päiväkotikohde luovutetaan meille ”avaimet käteen”-valmiudessa, kertoo Norlandia Päiväkotien maajohtaja Miia Kollin.
Norlandian ja Tikakosken yhteistyö on käytännössä esimerkiksi päiväkotien sisätilojen toimivuuden, varustelun ja kalustuksen suunnittelua.
– Kun olemme mukana työmaapalavereissa, saamme havainnoida rakentamisen kulkua ja vaikuttaa sisustusratkaisuihin oppimisympäristön väri- ja materiaalivalintojen osalta, kiittelee Kollin.
Norlandia Poukama osana luontoa
Viimeisimmät Tikakosken toteuttamat päiväkodit valmistuivat loppukesästä Siilinjärvelle ja Mynämäelle. Siilinjärvellä toimiva Norlandia Poukama aloitti toimintansa elokuun alussa, ja lapset ovat saapuneet päiväkotiin hiljalleen elokuun aikana.
Ensimmäiset viikot ovat Kollinin mukaan sujuneet lasten, työntekijöiden ja perheiden tutustuessa toisiinsa sekä uusiin tiloihin ja lähiympäristöön.
– Norlandia Poukama on herättänyt ihastusta niin henkilöstössä kuin asiakasperheissäkin. Tilojen muunneltavuus ja valoisat tilat luontoon avautuvine näkymineen ovat olleet odotusten mukaisesti upeat, Kollin kiittelee.
Millaista arkea luontopainotteisessa Norlandia Poukamassa on elokuussa vietetty?
– Kun säät ovat hellineet, on päiväkodin iso ja hyvin varusteltu piha kiehtonut lapsia ulkoleikkien pariin. Uusi päiväkoti on aina lapsille suuri seikkailu, korostaa Kollin.
Luonto on mukana materiaaleissa ja lasten toiminnassa, kun lapset retkeilevät lähimaastossa ja havainnoivat luonnonilmiöitä. Aikuisen tehtävänä on Kollinin mukaan havainnoida lasten kiinnostuksen kohteita ja rikastuttaa toimintaa heidän pohdinnoistaan nousevilla aiheilla.
– Luonto on ehtymätön ihmettelyn aihe ja mitä mainioin oppimisympäristö, joka itsessään opettaa lasta monin eri tavoin, Kollin tiivistää.
Sujuvaa yhteistyötä
Poukaman sisätilojen värimaailma on suunniteltu harmoniseksi. Se on Miia Kollinin mukaan hyvä tausta lasten projektitöille sekä rauhoittaa pieniä päiväkotilaisia luonnonilmiöiden tutkimiseen.
– Olemme olleet erityisen tyytyväisiä tilojen muokattavuuteen. Avautuvat seinäkkeet tukevat erikokoisten ryhmien toimintaa, kun lapset voivat käyttää turvallisesti ja luovasti tiloja pienryhmissä. Tarvittaessa tilaa avautuu vaikkapa sisäpeleille, kertoo Kollin.
Kollinin mielestä on tärkeää, että myös rutiinitoiminnoille on hyvin tilaa. Toimivat ja tilavat eteis- ja saniteettitilat sujuvoittavat arkea merkittävästi.
– Myös kiinteät liikuntavälineet, pelikenttämaalaukset tai pihan luontoaiheet kuten istutusalueet ovat meille tärkeitä. Rakennusliike Tikakoski on huomioinut nämäkin asiat todella hienosti yhteisissä hankkeissamme, kiittelee Kollin.
Kollinin mukaan uusia yhteisiä kohteita etsitään, koska tähänastinen yhteistyö on sujunut hyvin ja vastannut Norlandian tarpeisiin.
– Rakennusliike Tikakosken kanssa toimiminen on ollut sujuvaa ja mutkatonta. Olemme kokeneet tulleemme hyvin kuulluksi monipuolisten toiveittemme kanssa, kiittelee Norlandia Päiväkotien maajohtaja Miia Kollin.
Jos kiinnostuit yhteistyöstämme Norlandia Päiväkotien kanssa, kysy lisää myyntijohtajaltamme Jorma Juurikalta: