Hyvinvointialueiden järjestäytyminen on osittain kesken ja palveluverkkojen tarkastelu paikoin vasta alussa. Lisämuuttujina moniulotteisessa yhtälössä ovat kaiken kallistuminen, mm. rakentamiskustannusten nousu, ja rahoitusmarkkinoiden epävarmuus. Ikääntyvä väestö tarvitsee kuitenkin hoivapaikkoja. Siksi olemme kehittäneet uuden tila- ja kustannusoptimoidun hoivakotiratkaisun, jolla alueet saavat käyttöönsä toimivan uudisrakennuksen jopa ilman omaa pääomaa.
Kokemus auttaa optimoimaan
Kustannustehokas hoivakoti ei synny laadusta tinkimällä vaan huolellisella suunnittelulla.
Vesteralla, jonka saatoit ennen tuntea Tikakoskena, on hoivayksiköiden kehittämisestä ja toteuttamisesta jo parinkymmenen vuoden kokemus. Matkan varrella olemme myös tallentaneet ja ennen kaikkea sisäistäneet kaikki arvokkaat käyttäjäpalautteet.
Näillä eväillä olemme optimoineet uusimman HYVÄN OLON -hoivakotiratkaisumme tilasuunnittelun niin, että jokaisella neliöllä on aidosti käyttöä, ja kalliit hukkatilat – esimerkiksi pitkät käytävät – on minimoitu.
Asukkaille tilankäytön tehokkaaksi hiominen näyttäytyykin vain helposti hahmotettavana ja siten hallinnantunnetta lisäävänä kodinomaisuutena.
Testatut, kestävät rakenneratkaisut
Fiksusti suunniteltuna hoivakoti palvelee sekä tämän hetken että tulevaisuuden tarpeita. Muuntojoustavuus ja ilmastoystävälliset materiaali- ja energiaratkaisut ovat osa uudisrakennuksen koko elinkaaren mittaista kustannustehokkuutta.
Myös hyviksi havaituilla ja testatusti toimivilla rakenneratkaisuilla sekä järkevän hintaisilla, mutta laadukkailla materiaaleilla on tärkeä rooli uudessa hoivakotiratkaisussamme. Kaupanpäällisiksi tuomme hankkeeseen asiantuntevan prosessiosaamisemme ja mallinnettavuuden tuottamat konseptiedut.
Asiakaskohtainen paikkahinta pysyy järkevänä
Mikäli hyvinvointialue on päättänyt olla ns. rakentamatta taseeseen, Vesteran HYVÄN OLON -vuokrakonsepti on hyvä tapa toteuttaa uusi hoivapalvelukiinteistö. Sillä saadaan palveluverkkoon toimivat ja terveet tilat ilman omaa pääomaa, nopeimmillaan jopa 18 kuukaudessa.
Käymiemme vuoropuheluiden perusteella uskallamme ennustaa uudelle hoivakotiratkaisullemme hyvää tulevaisuutta. Nykyisessäkin taloudellisessa tilanteessa olemme pystyneet luomaan kokonaisuuden, joka mahdollistaa uudisrakentamisen siten, että asiakaskohtainen paikkahinta pysyy järkevänä.
Osa uusien ratkaisujen palapeliä
Hoivapalvelutarpeiden toteuttamiseksi on hyvä etsiä rohkeasti uudenlaisia ratkaisuja. Kotiin tuotuja palveluita, palveluasumista ja yhteisöllistä asumista yhdistelevät hybridimallit ovat erittäin kiinnostavia kehityspolkuja.
Uusien ratkaisujen rinnalla tarvitaan kuitenkin nähdäksemme myös ympärivuorokautista palveluasumista, johon uusi hoivakotimme on suunniteltu.
Saisimmeko esitellä sitä sinulle? Yhteinen pohdiskelu ei sido mihinkään, mutta voi auttaa avaamaan ovia uusiin mahdollisuuksiin. Soita tai lähetä sähköpostia; tulemme mielellämme käymään!