Kun suunnittelemme kohteitamme, ajatustyö ei pysähdy ulkoseiniin: pyrimme sitomaan ulkotilat osaksi yksikön toiminnallista kokonaisuutta laadukkaan pihasuunnittelun keinoin. Viihtyisä ulkotila on parhaimmillaan palanen lähiluontoa, joka ilahduttaa silmää ja kutsuu kokemaan ja kokeilemaan. Luonnon ja ihmisen vuorovaikutuksen tukeminen on tärkeää etenkin erityisryhmien asumisessa.
Luonnosta voimaa
Hyvinvointia lisäävien ulkotilojen suunnittelussa sovellamme mahdollisuuksien mukaan Green Care-toimintatapaa, jossa luonnon ja ihmisen vuorovaikutusta tuetaan luontoavusteisen kuntouttavan toiminnan muodossa. Näin voimme olla osaltamme edistämässä asukkaiden sosiaalista, fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia.
Luonnon hoivaavalla ja hyvää oloa tuottavalla voimalla on Green Care -asiantuntijoiden mukaan monia ulottuvuuksia: askartelu pihalla tuottaa osallisuuden ja onnistumisen tunteita, tukee omatoimisuutta, tarjoaa mukavalta tuntuvan tavan oppia uusia taitoja.
Pienimuotoisimmillaan luonnonvoimaa voi ammentaa vaikkapa istutuslaatikoista: ne mahdollistavat osallistumisen yhteiseen tekemiseen ja antavat tilaisuuden kokea oman kädenjäljen vaikutuksen luonnon kiertokulkuun.
Avoimin aistein
HYVÄN OLON -kohteissamme pyrimme huomioimaan virikkeellisen ympäristön suomat mahdollisuudet myös rakennuksen ulkotiloissa. Ilahduttava piha helliikin ihmistä kokonaisvaltaisesti: se maistuu mansikalta, tuoksuu kukilta ja tuntuu ruohona jalan alla tai tuulena hiuksilla.
Erityiset aistipuutarhat on suunniteltu aktivoimaan asukkaiden tunto-, näkö, kuulo-, ja hajuaisteja hyödyntämällä erilaisia pintamateriaaleja, valaistusta ja istutuksia. Kasvivalinnoilla tuodaan pihalle värejä ja tunnelmaa. Myrkyttömien, piikittömien koristekasvien rinnalla suositaan hyötykasveja, joista saa napsia herkullista satoa. Toisinaan pihan kruunu voi olla turvalliseksi suunniteltu vesiaihe.
Arkeen ja juhlaan, kesään ja talveen
Pihan hahmottelu alkaa ilmansuuntahavainnoilla. Oleskelupihat sijoitetaan rakennuksen aurinkoiselle puolelle: se lisää niiden käytettävyyttä eri vuodenaikoina. Samalla on kuitenkin muistettava tarjota asukkaille mahdollisuus nauttia ulkoilmasta myös esimerkiksi katetulla terassilla tai puiden varjossa.
Taitavasti jaetulla piha-alueella on paikkoja esimerkiksi peleille ja kuntoiluvälineille, mutta myös kutsuvia sopukoita rauhalliseen oleskeluun. Jos asukkaat nauttivat keinumisesta, keinuille suunnitellaan hyvät tilat. Erityisryhmien kestosuosikki on linnunpesäkeinu, jossa on ihana nauttia vauhdista tai vain loikoilla.
Pihojen suunnittelussa huomioidaan niiden ympärivuotinen käyttö. Kesäaikana arjen toiminnot, oleskelusta iltapäiväkahvitteluun, voidaan siirtää ulos. Ja jos pihalle mahtuu grillikota, siitä tulee usein talvitapahtumien tukikohta.
Esteetöntä pihailoa
Etenkin erityisryhmien asumisessa esteettömyys on tärkeää. Se tarkoittaa muun muassa tasaisia, kovia ja tukevia kulkureittejä, tasoerojen välttämistä tai niiden turvallista suojaamista sekä hyvää valaistusta. Fyysisen esteettömyyden rinnalla kulkee aistiesteettömyys: tiedämme, että moni asukkaista ei pidä esimerkiksi valon ja varjon voimakkaasta vaihtelusta tai kulkuväylien pintamateriaalien rajakohdista, joiden ylittäminen voi tuntua hankalalta.
Vesteralla suunnittelun keskipisteessä on aina ihminen. Siksi kohteissamme myös piha sidotaan talonväen arkeen, elämään ja toimintaan. Kodikkaat oleskelualueet omistetaan asukkaiden hyvinvoinnille, turvallisesti ja kodinomaisesti erilleen huolto- ja pysäköintialueista. Niiden toimivuus puolestaan tuottaa henkilökunnalle työn iloa – ja HYVÄÄ OLOA.
Lue lisää HYVÄN OLON -asumispalveluyksiköistä
Havainnekuva suunnittelemastamme HYVÄN OLON- asumispalveluyksikön virikkeellisestä oleskelupihasta