Tontinluovutus- tai KVR-kilpailutus on tuttu tapa löytää rakennukselle suunnittelija, palveluntuottaja ja toteuttaja. Perinteinen kilpailumuoto ei kuitenkaan välttämättä ole se paras: tarjouskuoresta voi paljastua jotain muuta kuin odotettiin. Avoimempi keskustelu auttaa siirtämään hiljaista tietoa, mistä hyötyvät hankkeen kaikki osapuolet.
On ymmärrettävää, että tontin haltija tai vaikkapa uuden hyvinvointikeskuksen tilaaja haluaa useampia suunnitelmia päätöksentekonsa tueksi. Niitä saadaan yhä useammin järjestämällä suunnittelukilpailu, joko kutsukilpailu tai avoin, johon saavat ottaa osaa kaikki ennakkokriteerit täyttävät ryhmittymät.
Tontinluovutus- tai kokonaisvastuurakentamiskilpailun alussa tilaaja välittää osallistujille kirjallisesti tavoitteensa ja muut reunaehtonsa. Seuraavaksi kilpailijat kokoavat omat suunnittelutiiminsä ja vetäytyvät viikoiksi tai kuukausiksikin laatimaan ehdotustaan.
Lopuksi tilaaja vertailee määräaikaan mennessä saamiaan kilpailuehdotuksia. Yksi tulee valituksi, ja muut nielevät pettymyksensä.
Reilua ja tasapuolista? Ehdottomasti. Parhaaseen tulokseen johtavaa? Ei välttämättä. Kaikki pienet, mutta joskus yllättävän merkittävät toiveet ja ajatukset eivät välttämättä siirry suunnittelijoille kilpailuasiakirjojen välityksellä.
Kilpailullinen neuvottelumenettely yleistymässä
Uuden rakennuksen hankkimista suunnitteleva kunta, yritys tai muu toimija voi myös hyödyntää kilpailullista neuvottelumenettelyä. Se on perinteistä avoimempi kilpailumuoto, jossa hankkija valitsee kilpailuun ilmoittautuneista, lähtövaatimukset täyttävistä ehdokkaista ne, joiden kanssa jatketaan neuvotteluja. Mukaan valitut saavat usein työstään myös pienen kulukorvauksen.
Kilpailijoiden ja tilaajan välisissä luottamuksellisissa neuvotteluissa kartoitetaan esimerkiksi työpajatyöskentelynä tilaajan tarpeita ja etsitään keinoja, miten niihin parhaiten vastataan. Viimeisten neuvottelukierrosten jälkeen tilaaja päivittää tarjouspyyntönsä, jonka jälkeen ehdokkaat laativat lopullisen kilpailuehdotuksensa.
Keskustellen tehty on tilaajalle tehty
Neuvottelevaa menettelyä voisi verrata räätälintyöhön. Sovituskierrokset ja tavoitteiden sanallistaminen vievät jonkin verran aikaa, mutta tulos on varmasti istuvampi.
Työpajoissa ja neuvotteluissa tarjoajaryhmittymälle kirkastuu toiveiden tärkeysjärjestys, mikä on tärkeää silloin, jos budjetti pakottaa niitä karsimaan. Suunnittelijat saavat lisäksi kuulla rakennuksen tulevan henkilökunnan työarjesta yksityiskohtia, jotka vaikuttavat tilaratkaisuihin. Kaikki tieto ei siis tule suunnitteluohjeista eikä mikään tieto siirry ajatusten voimalla: kun asioista puhutaan ääneen, yhdessä, siitä hyötyvät kaikki.
Tikakosken viime aikoina voittamia tontinluovutuskilpailuja
- Palvelukiinteistö, Kuopio
- Lähimmäiskortteli Havas, Oulu
- Päiväkoti Perusmäki, Espoo
- Päiväkoti Ranta-Tampella, Tampere
- Palvelutalo Hiukkavaara, Oulu
- Palvelutalo Näsmänkieppi, Rovaniemi
- Hirsikoulu, Kotka