
Asiakastarina
Kun tarpeesta syntyy koti:
Turku sai kaivatun asumispalveluyksikön
Sininauhasäätiön uusi asumispalveluyksikkö Koskela on suunniteltu vastaamaan asukkaiden tarpeisiin ja tukemaan sujuvaa arkea. Yhteistyössä Vesteran kanssa toteutetussa hankkeessa yhdistyvät käyttäjälähtöinen suunnittelu, toimivat tekniset ratkaisut ja kodinomainen ympäristö.
Asumispalveluyksikkö, Turku
Rakennuttaja: Sininauhasäätiö sr
63 asuntoa
Rakennus on kooltaan n. 3300 m2
Kohde on valmistunut elokuussa 2026
Tarpeesta toimivaksi kodiksi
Hanke sai alkunsa Sininauhasäätiön tarpeesta saada Turkuun uusi asumispalveluyksikkö. Vesteralla oli hankkeeseen sopiva tontti, ja hanketta lähdettiin yhdessä viemään eteenpäin.
– Turussa ja Varsinais-Suomessa asunnottomuus on ollut pitkään merkittävä haaste. Halusimme olla mukana ratkaisemassa tätä ongelmaa. Alueella ei ollut vastaavaa asunto ensin -periaatteeseen perustuvaa yksikköä, joten hankkeelle oli selkeä tarve, Sininauhasäätiökonsernin talousjohtaja Topi Hevonoja kertoo.
Vestera toteutti hankkeen KVR-urakkana eli vastasi hankesuunnittelusta, teknisestä suunnittelusta ja rakentamisesta. Sininauhasäätiön tehtävänä oli määritellä tulevien asukkaiden tarpeet ja toiminnalliset tavoitteet. Kokonaisuus toteutettiin avaimet käteen -mallilla, joka vähensi Sininauhasäätiön omaa operatiivista vastuuta hankkeen toteuttamisesta.


Asukkaiden tarpeet ohjasivat suunnittelua
Koskela suunniteltiin ennen kaikkea kodiksi. Turvallisuus, kestävyys ja ylläpidettävyys olivat suunnittelun keskeisiä lähtökohtia, mutta yhtä tärkeää oli luoda ympäristö, joka tuntuu asukkaista kodinomaiselta eikä laitosmaiselta.
– Vestera kuunteli tarpeitamme tarkasti ja löysi niihin toimivia teknisiä ratkaisuja. Kävimme suunnittelun aikana paljon yhteisiä palavereja, joissa käsittelimme käyttäjäryhmän tarpeita sekä asuntojen ja kiinteistön teknisiä ominaisuuksia, Sininauhasäätiön kunnossapidon kiinteistöpäällikkö Elli Korte-Lilja kertoo.
Rakennuksessa yhdistyvät yksityisyys ja yhteisöllisyys. Valoisia asuntoja täydentävät yhteiset oleskelutilat ja yhteisökeittiö, jotka tukevat arjen kohtaamisia ja toimintaa. Kohteessa on huomioitu myös energiatehokkuus muun muassa maalämmön, lämmöntalteenoton ja aurinkopaneelien avulla.


Huolellinen valmistelu tuki onnistunutta toteutusta
Hankkeen onnistumisen taustalla oli huolellinen valmistelu sekä tiivis yhteistyö. Käyttäjäryhmän tarpeet, tekniset ratkaisut ja hankkeen tavoitteet käytiin läpi jo suunnitteluvaiheessa, jotta toteutusvaiheessa vältyttäisiin yllätyksiltä.
Hankkeen alkuvaiheessa kävimme paljon neuvotteluja ja suunnittelua. Tarkoituksena oli sopia Vesteran kanssa yksityiskohdista mahdollisimman huolellisesti etukäteen, jotta toteutusvaiheessa vältyttäisiin yllätyksiltä, Hevonoja sanoo.
Hanke valmistui aikataulussa, ja yhteistyö sujui ilman vastoinkäymisiä.
– Olemme erittäin tyytyväisiä lopputulokseen. Saimme kodinomaisen asumispalveluyksikön, jossa käyttäjäryhmän tarpeet on huomioitu poikkeuksellisen hyvin, Korte-Lilja toteaa.
Koskela on nyt valmis ja toiminta on käynnistynyt. Ensimmäiset asukkaat ovat jo muuttaneet sisään, ja uusia asukkaita otetaan jatkuvasti. Sininauhasäätiölle hankkeen tärkein tavoite liittyy kuitenkin siihen, miten uusi ympäristö palvelee asukkaita heidän arjessaan ja tukee heidän kuntoutumistaan.
– Lopulta tärkeintä on kuitenkin se, että asukkaat löytävät uuteen kotiinsa ja saavat tarvitsemansa tuen. Haluamme nähdä asunnottomuuden vähenevän ja ihmisten kuntoutuvan vakaamman asumisen kautta, Hevonoja summaa.








