Meillä Tikakoskella työskentelee sekä pitkän linjan ammattilaisia että tuoreita kasvoja. Pisimpään meillä työskennelleet ammattilaiset ovat olleet talossa yli 15 vuotta ja osa henkilöstöstä taas on valmistunut alan kouluista vastikään. Osa työntekijöistämme on tullut meille vaihdettuaan työpaikkaa, osa suoraan koulunpenkiltä ja osa uudelleen kouluttautumisen kautta. Työntekijämme ovat siis erilaisen taustan omaavia alan ammattilaisia.
Olemme tehneet vuosien aikana myös paljon oppilaitosyhteistyötä esimerkiksi aikuiskoulutuskeskuksen kanssa. Valtaosa meille tulleista harjoittelijoista on jäänyt taloon työntekijöiksi harjoittelujaksojen päätyttyä. Sama pätee myös oppisopimusten ja työelämään tutustumisjaksojen kautta tulleiden työntekijöiden kohdalla. Meillä on läheiset välit aikuiskoulutuskeskuksen kanssa ja sitä kautta meille usein tarjotaankin hyviä ja potentiaalisia uusia työntekijöitä.
Rakennusalalla ammatillinen osaaminen on tietysti ensiarvoisen tärkeää ja toki laissakin säädeltyä. Ammatillisen osaamisen rinnalla tärkeintä on kuitenkin oikeanlainen motivaatio työn tekemistä kohtaan. Hyvällä asenteella, tiimityöskentelytaidoilla ja yhteen hiileen puhaltamalla pääsee jo pitkälle. Parasta aikaa meillä on käynnissä esimerkiksi rekry, jossa etsimme uusia työnjohtajia uudiskohteisiimme ympäri Suomea. Työkokemuksen ja koulutuksen lisäksi hyvältä työnjohtajalta löytyy myös muita tärkeitä ominaisuuksia, joita me Tikakoskella arvostamme. Hyvä työnjohtaja johtaa omalla esimerkillään alaisiaan ja ymmärtää ihmisten erilaisuuden.
Tikakoski on jatkuvasti kehittyvä ja kasvava yritys. Kasvun ja kehityksen myötä tarvitsemme uutta ammattitaitoa taloomme. Kannustamme työntekijöitämme opiskelemaan ja tuemme heitä alan koulutuksissa. Parhaassa tapauksessa työtekijät ovat esimerkiksi tulleet Tikakoskelle rakennusmestareiksi ja kouluttautumisen myötä edenneet työpäälliköiksi. Tavoitteenamme on kasvattaa johtajia yrityksen kasvun mukana. Myös oma urapolkuni Tikakoskella on edennyt vaiheittain.
Työntekijöiden hyvinvointi ja viihtyminen töissä on ensiarvoisen tärkeää. Eihän mikään yritys voi menestyä ilman hyviä, töissään viihtyviä ja arvostettuja työntekijöitä. Oikeanlainen työilmapiiri heijastuu kaikkeen tekemiseen. Olemme pyrkineet luomaan työntekijöillemme työympäristön, jota arvostetaan ja jossa myös työntekijät tuntevat olevansa arvostettuja. Kuulemme säännöllisin väliajoin työntekijöitämme, kyselemme heidän mielipiteitään asioihin ja teemme hyvinvointikyselyjä. Arvostamme rehellistä ja suoraa palautetta.
Mottoni mukaan työpäivän aikana keskitytään töihin ja vapaa-ajalla ei mietitä työasioita, vaan rentoudutaan ja nautitaan elämästä. Tätä ajatusmallia me Tikakoskella pyrimme tukemaan työntekijöidemme arjessa, kaikella parhaalla mahdollisella tavalla!
Anssi Heinonen
Toimitusjohtaja
PS. Haluaisitko työskennellä mahtavassa porukassamme? Kurkkaa täältä avoinna olevat työpaikat!