Kempeleläisen Kim Pernun uratarina on kulkenut Vesteralla (ent. Rakennusliike Tikakoskella) kesämestarista työnjohtajaksi. Työntekemistä ja uralla etenemistä tuetaan, ja loppuasiakkaan ongelmat halutaan ratkaista. Hyvä työilmapiiri kannustaa jokaista vesteralaista tekemään työnsä mahdollisimman hyvin.
Vestera on päivä- ja hoivakotien sekä palvelukortteleiden ja asumispalveluyksiköiden rakentamiseen ja kehittämiseen erikoistunut yhtiö.
Vesteran työyhteisöön kuuluu tällä hetkellä yli 30 rakennusalan ammattilaista ja asiantuntijaa, jotka työskentelevät lukuisissa eri tehtävissä. Toisten urapolku on vasta alussa, kun joidenkin uratarina on kestänyt perheyrityksessä jo vuosia tai vuosikymmeniä.
Kempeleläinen Kim Pernu, 24, aloitti Vesteralla kesämestarina kesäkuussa 2020. Kimin kesätyötehtäviin kuuluivat siinä vaiheessa juoksevien asioiden hoitaminen sekä muutaman urakan vetäminen kahdella eri työmaalla eli Oulun Pateniemen päiväkotityömaalla sekä Nokian lastensuojelukohteen työmaalla.
Tällä hetkellä Kim työskentelee Vesteran Oulunsalon toimistolla, missä hänen työtehtäviinsä kuuluvat kustannuslaskenta eri työmaiden osalta sekä erilaiset hankintaan liittyvät tehtävät. Titteliltään Kim on työnjohtaja.
”Tyypillinen työpäiväni sisältää runsaasti Excelin ja laskimen käyttöä. Tarkastelemme laskennassa materiaalien hintoja, joten euromäärät pyörivät päivittäin edessäni. Työpäivän aikana hoidan laskennan ohessa myös hankintoja työmaille.”
Kim viimeistelee tällä hetkellä rakennusmestarin opintojaan Oulun ammattikorkeakoulussa. Hän valmistuu rakennusmestariksi (AMK) tammikuussa 2022.
”Kun lähdin opiskelemaan, tiesin, että rakennusmestarin tehtäviin kuuluu laajasti erilaisia työtehtäviä. Juuri se tekee työstäni niin mielenkiintoista.”
Monipuolinen työnkuva, erilaisia työpäiviä ja mahdollisuus edetä uralla
Puolentoista vuoden Vestera-kokemuksella Kim kiittelee työnsä monipuolisuutta sekä työpäivien erilaisuutta. Uratarina on miehen mukaan edennyt mukavasti.
”Koska olen päässyt tekemään työssäni laskentaa, projektinjohtoa, hankintoja ja muita juoksevia asioita, erilaiset tehtävät ovat kehittäneet minua paljon.”
Miten Vestera on tukenut sinua työssä kehittymisessäsi ja uralla etenemisessäsi?
”Olen aina saanut apua, jos on ollut hankaluuksia löytää ratkaisu yksin. Vestera on tukenut minua työssäni ja antanut mahdollisuuksia johtaa suuriakin projekteja. Hyvän tiimin avulla projektit ovat menneet kiitettävästi. Vesteralla selvästi halutaan, että nuori rakennusmestari pystyy etenemään urallaan, ja yrityksessä annetaan näin ollen paljon vastuuta useissa eri tehtävissä.”
Kim kertoo motivoituvansa etenemismahdollisuuksista ja ylipäätään uravalinnastaan:
”Rakennusmestarin työ innostaa minua erittäin paljon. Työmaa näyttää aina rakennusmestarinsa näköiseltä. Se motivoi minua tekemään rakennustyömaan, jossa työntekijöillä on mukava ja turvallinen tehdä töitä.”
Asiakkaiden ja loppuasiakkaiden ongelmien ratkaisemista kannustavassa ilmapiirissä
Miten nuori työnjohtaja pyrkii palvelemaan ja auttaman paremmin Vesteran asiakkaita sekä asiakkaiden asiakkaita eli kohteiden todellisia käyttäjiä?
”Koska asiakas on tekemisissä monen eri osapuolen kanssa Vesteralla, haluan antaa heille omalta osaltani hyvän kokemuksen yrityksestämme. Tällä pyrin varmistamaan, että asiakkaat ovat tyytyväisiä yrityksemme tarjoamaan kokonaisuuteen.”
Nuori työnjohtaja haluaa auttaa kohteiden käyttäjiä tuntemaan olonsa kuulluiksi jo yhteistyön alkumetreillä.
”Näin pystymme auttamaan ja ratkaisemaan heidän mahdollisia pulmiaan jo rakentamisen aikana.”
Millainen työnantaja Vestera mielestäsi on?
”Vestera on mielestäni erittäin hyvä työnantaja. Vesteralla tuetaan työntekijää, eikä hän jää missään vaiheessa yksin omien kysymystensä tai mahdollisten ongelmiensa kanssa. Vesteralla on mukava ilmapiiri, joka tukee kaikkia tekemään oman työnsä mahdollisimman hyvin.”
Miksi suosittelisit Vesteraa työnantajana?
”Suosittelen Vesteraa työnantajana yrityksen hyvän sisäisen ilmapiirin vuoksi. Vesteralla on mukava olla töissä, koska työntekijän ajatuksia ja ideoita kuunnellaan eikä niitä sivuuteta missään vaiheessa.”