Eteenpäin katsovalle rakennuttajalle ja rakentajalle luonnonvaroja haaskaamaton toiminta on jo normi. Insinöörien ja arkkitehtien kollegana voikin nykyisin olla esimerkiksi ekologisen ennallistamisen asiantuntija. Kestävästi ja kestäviksi toteutetut hoivarakennukset palvelevat hyvän elämän edellytyksiä monella sektorilla, joista ilmasto ja lähiluonto eivät ole vähäisimpiä.
Jämptinä urakoitsijana pidämme ohjesäännöistä
Kaivoimme taas iloisina hyllystämme BREEAM-ympäristösertifikaatin käppyräiseksi luetun vaatimusnipun. Olemme perehtyneet uutterasti myös EU-taksonomiaan. Nimitys viittaa kokonaisuuteen, jonka voisi tiivistää vaikkapa Euroopan unionin kestävän rahoituksen luokittelujärjestelmäksi.
Tätä kirjoitettaessa urakoimme näet Nokialle ja Kokkolaan uudishankkeita, joille kaukonäköiset omistajat hakevat sekä sertifiointia että edullisempaa, kestävään rakentamiseen ohjattua rahoitusta.
Ympäristösertifikaatit ja EU-luokittelu ohjaavat konkreettisiin ratkaisuihin
Vaikka taksonomia ja sertifiointi on tehty edistämään eri tarkoituksia – toinen on sääntelyyn perustuva luokitus, toinen vapaaehtoinen arviointityökalu – molemmat painottavat elinkaariajattelua, vaativat systemaattista dokumentointia ja ohjaavat rakentamista kohti vähähiilisyyttä, resurssi- ja energiatehokkuutta sekä luonnon monimuotoisuuden turvaamista.
Isot asiat skaalautuvat…
Mitä voidaan tehdä maanosatasolla, voidaan tehdä myös omalla tontilla: kuvaannollisesti ja kirjaimellisesti.
Kestävä rakentaminen alkaa suunnittelusta ja hankinnoista. Kun päätetään investoida esimerkiksi hyvään ja tehokkaaseen tilasuunnitteluun, muuntojoustavuutta tukeviin ja vähähiilisiin rakenneratkaisuihin, järkevään lämmitysmenetelmään, tuotesidonnaisten ilmastopäästöjen minimointiin, energiatehokkaaseen talotekniikkaan, vettä säästäviin vesikalusteisiin ja käytön mukaan säätyvään ilmanvaihtoon, ollaan jo monta askelta lähempänä vähähiilisyystavoitteita.
Ja vaikka ei päästölaskentakaavoja hallitsisikaan, työmaalla voi aina panostaa esimerkiksi huolelliseen lajitteluun ja kierrätykseen. Hyvää materiaalia ei näin päädy kaatopaikalle vaan uuteen käyttöön. Vastuullinen urakoitsija käyttää myös vähäpäästöistä polttoainetta ja uusiutuvaa sähköä.
…ruohonjuurelle asti
Tontin biodiversiteetin suojeleminen ja monimuotoisuuden vahvistaminen on osa kestävää rakentamista. Teemme yhteistyötä asiantuntijayrityksen kanssa, joka perehtyy rakennuspaikan ominaispiirteisiin ja kasvustoon sekä suunnittelee, miten rakennuksen ympäristön luonnonsuojelubiologisesti merkittävät piirteet kytketään toimivaksi osaksi rakennettua ympäristöä. Luontoasiantuntijat esittävät myös, millaisin toimin saavutamme tavoitteemme, joka on BREEAM-sertifikaatin paras pisteytys istutettavan kasvillisuuden ekologiset piirteet -kategoriassa.
Yksi mielenkiintoinen – ja esteettisesti miellyttävä – keino on istutusten toteuttaminen luonnonkasvillisuudella, joiden siemenet on kerätty lähialueelta. Joskus pieni on suurta!
PS. Omista sertifikaateistamme voit lukea tästä blogitekstistä
Lasse Haapalahti
Tekninen johtaja
Vestera Oy