Osallistava suunnittelu: käyttäjien toiveet keskellä piirustuspöytää

Hoivakotien, päiväkotien ja asumispalveluyksiköiden käyttäjillä on paljon käytännön tietoa sujuvan ja kodikkaan arjen kulmakivistä. Hyvä, kuunteleva vuoropuhelu onkin suunnitteluprosessissamme tärkeä työkalu. Yhdessä miettien ja kunnolla taustoittaen syntyy rakennuksia, jotka palvelevat asukkaiden, asiakkaiden ja työntekijöiden tarpeita.

Silmät ja korvat käytössä

Hankekehityksen hallitsevassa yrityksessä tehdään käytännössä jatkuvaa suunnittelutyötä – silloinkin, kun tietyn kohteen rakentamisesta ei ole vielä sovittu. Me Vesteralla teemme paljon kohdekäyntejä ja tutustumme monenlaisiin ratkaisuihin. Myös jokaisesta toteuttamastamme kohteesta oivallamme aina jotakin uutta, esimerkiksi työturvallisuudesta.

Osa ideoista liikkuu myös ”ilmassa” ja ajassa: sisustus- ja kalustustrendit, toki, mutta myös esimerkiksi vastuullisuus rakentamisessa on teema, joka vaatii jatkuvaa suunnitteluosaamisen kehittämistä.


Evästä alkukartoituksesta

Kun projektista on sovittu, tulevien käyttäjien toiveita ja tilatarpeita kartoitetaan tarkasti lähtötietolomakkeella. Vastausten perusteella piirtyy kuva kiinteistön toimivuus- ja viihtyisyysvaatimuksista.

Tulevien käyttäjien toiveet kohdistuvat useimmiten siihen, miten tilat on jaettu ja miltä ne näyttävät, tuntuvat ja kuulostavat. Olemmekin oppineet lukuisten hankkeiden myötä paljon esimerkiksi erityisryhmien aistikokemuksista.

Erityissuunnitteluvaiheessa sukelletaan jo syvemmälle yksityiskohtiin: sisäväreihin, tapettiehdotuksiin, kiintokalusteisiin ja varusteisiin huone huoneelta. Myös näihin ehdotuksiin pyydämme vielä käyttäjältä kommentteja. Palautteiden perusteella hiotaan piirustukset ja suunnitelmat lopulliseen muotoonsa: yhdessä tehty on hyvin tehty.

Käytettävyys edellä

Palvelukiinteistöjen suunnittelua ohjaavat toiminnallisuus ja käytettävyys. Ne eivät kuitenkaan sulje pois viihtyisyyttä. Pystymme tuomaan tiloihin kodikkuutta, iloa, lämpöä ja silmänruokaa esimerkiksi luonnonläheisillä materiaaleilla, hallitulla äänimaailmalla ja fiksuilla valaistusratkaisuilla – tai vaikkapa persoonallisilla taideseinillä. Niistä voit lukea lisää HYVÄN OLON -päiväkotien sisustusratkaisuja koskevasta blogikirjoituksestamme.